Ensimmäinen blogiteksti.. uuden alku vai mahdollisuus jakaa mun elämä teidän kanssa? Who knows.. Toivottavasti molempia. Jos nyt alkuun esittelen itseni, jonka perusteella muutama teistä varmasti valitsee haluaako seurata mun kirjotuksia vai ei. Toivottavasti valitset seurata, sillä kaikkien lapsiperheblogien keskellä, aijon aloittaa blogin, jossa äitiydestä, lapsiperhe elämästä ja kaikesta sen ohella kirjoitetaan aidosti, kaunistelematta asioita.
Eli olen siis 24-vuotias ja minulla on 4-vuotias tytär. Jep, uhmaikäisestä on kaikista eniten kirjoitettavaa, sillä jokainen päivä on täynnä sanottavaa. Olen totaali yksinhuoltaja, lapsen isä ei ole koskaan ollut kiinnostunut lapsestaan. Tai toki hän on halunnut seurata elämäämme somessa ja välillä kännipäissään laittanut viestiä ja kysynyt miten menee, mutta ei sillä niin väliä. Tuskin tulette lapsen isästä kuulemaan koskaan, koska hän ei esittelyjä ansaitse.
Tällä hetkellä olen n. 5kk ajan opetellut elämään täysin kahdestaan lapseni kanssa, sillä erosin joulun aikoihin poikaystäväni kanssa 3,5v seurustelusuhteesta. Ja voin sanoa, ei ole helppoa surra eroa ja hoitaa lasta samaan aikaan. Asioita ei myöskään helpottanut tammikuussa alkaneet lähihoitajan opinnot., jotka ovat todella saaneet mut katumaan joitakin päätöksiä nuoruudessani. Lapsi ei ole yksi niistä valinnoista, muistakaa se!
Blogeja lukeneena, ja myös aikaisemin blogeja kirjoittaneena, on minun sanottava, etten pysty samaistumaan lähes yhdenkään blogiäidin teksteihin. Lapset on puettu kalliisiin merkkivaatteisiin, blogissa on kuvia täydellisistä sisustetuista siisteistä kodeista ja kaikki arjessa on vaan niin ihanaa ja mahtavaa. Mun mielipide niihin on että "paskat", me voidaan kaikki kaunistella arkeamme ja elämäämme nettiin, voidaan kehua meidän omaa muksua maasta taivaisiin netissä, mutta kyllähän me kaikki tiedetään ettei elämä alle kouluikäisen lapsen kanssa ole mitään ihanaa, eikö totta? Sitten niillä on ne täydelliset miehet, jotka on maailman parhaita isejä jotka kokkaa lauantai-aamuna onnellisesti munakasta lasten kanssa kun äiti nukkuu pitkään. Jep, miksi meidän parisuhteessa exän kanssa tälläisiä lauantai-aamuja ei koskaan saatu, vaikka yritimme kaikkemme?
Joten lupaan teille, lukijat, että tässä blogissa ei ole arkisuodatinta. Tervetuloa seuraamaan meidän kaaottista arkea, koska suoraan sanottuna elämä yksin lapsen kanssa on v*tun rankkaa. Aloitan ensimmäisen arkikuvaelman heti huomenna.
<3 Minna
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti