26/04/18

Tänään oli aika normaali päivä, ja koska ollaan vapaalla, se tarkoittaa hidasta aamua ja kuumaa kahvia parvekkeella pitkien yöunien jälkeen pirteänä. No ei todellakaan, herään klo 8:20 siihen, että lapsi pomppii mun päällä ja huutaa ruokaa. Nousen ylös (käytännössä pudotan itseni sängystä), ja raahaudun olkkariin, jossa saan heti todeta että pyörremyrsky on riehunut meidän kodissa mun nukkuessa. Lapsi esittelee ylpeänä hammastahnaa, jonka on pursottanut pitkin lattiaa. Sen jälkeen katson keittiön pöytää, joka lainehtii mehutiivisteessä lapsen epäonnistuneen mehun kaadon johdosta. Yritän laskea tuhanteen ja puuskutan, ja kyllä, tästä seurasi tappelu. Minä mäkätän lapselleni ja lapsi mäkättää mulle, koska kaikki nämä sotkut on Frozenista tutun Annan syytä kuulemma, eikä lapseni täten kuulemma ansaitse moitteita. Siivoan sotkut ja laitan mehun sekä jäljelle jääneet hammastahnat ylös hyllyyn, viritän kahvinkeittimen ja painelen ulos tupakalle. Samalla näpytän vittuuntuneena tilitysviestin loistavasta päivän aloituksesta ystävälleni. Tsemppaus viesti "kyllä se siitä paranee" tulee lähes samantien puhelimeeni, ja sen voimilla päätin tulla takas sisälle ja aloittaa päivän ns. uudelleen.

Sain juoda kahvini lähes rauhassa, jouduin ainoastaan kaksi kertaa vaihtamaan sohvalla paikkaani koska olin kuulemma tiellä. Tänään meille tuli lastenhoitaja auttamaan lapsen kanssa, jotta sain omaa rauhaa, joten se mielessä vaihtelin sohvalla paikkaani ja lopulta join aamukahvini seisten keittiössä. Ennen hoitajan tuloa aloitettiin seuraava sota lelujen siivoamisesta ja juuston palojen viemisestä roskikseen, jotka oli leivän päältä murustettu olkkarin karvamatolle.

Lapsivapaa iltapäivällä oli aivan mahtava, ja kun palasin kotiin kaupan kautta, oli lapsi ruokittu ja ulkoilutettu ja iltapesuja vaille nukkumisvalmis. Olispa kaikki päivät näin helppoja, mutta haaveeksi taitaa jäädä. Huomenna on karkkipäivä, ja mulla viinipäivä. Jos huominen sokerihumala onnistuu aiheuttaa kaaosta, niin voin lohduttautua sillä, että illalla saan lasin viiniä kun muksu nukkuu. Lapset on parhaimillaan kun ne nukkuu, ettäs tiedätte!

Mutta vaikka aamulla olin vihainen lapselleni, niin kaikki se ärsytys unohtui sänkyyn peitellessä, kun lapsi antoi pusun poskelle ja sanoi "kiitos äiti kun olet siinä" :')

<3 Minna

25/04/18

Ensimmäinen blogiteksti.. uuden alku vai mahdollisuus jakaa mun elämä teidän kanssa? Who knows.. Toivottavasti molempia. Jos nyt alkuun esittelen itseni, jonka perusteella muutama teistä varmasti valitsee haluaako seurata mun kirjotuksia vai ei. Toivottavasti valitset seurata, sillä kaikkien lapsiperheblogien keskellä, aijon aloittaa blogin, jossa äitiydestä, lapsiperhe elämästä ja kaikesta sen ohella kirjoitetaan aidosti, kaunistelematta asioita. 

Eli olen siis 24-vuotias ja minulla on 4-vuotias tytär. Jep, uhmaikäisestä on kaikista eniten kirjoitettavaa, sillä jokainen päivä on täynnä sanottavaa. Olen totaali yksinhuoltaja, lapsen isä ei ole koskaan ollut kiinnostunut lapsestaan. Tai toki hän on halunnut seurata elämäämme somessa ja välillä kännipäissään laittanut viestiä ja kysynyt miten menee, mutta ei sillä niin väliä. Tuskin tulette lapsen isästä kuulemaan koskaan, koska hän ei esittelyjä ansaitse. 

Tällä hetkellä olen n. 5kk ajan opetellut elämään täysin kahdestaan lapseni kanssa, sillä erosin joulun aikoihin poikaystäväni kanssa 3,5v seurustelusuhteesta. Ja voin sanoa, ei ole helppoa surra eroa ja hoitaa lasta samaan aikaan. Asioita ei myöskään helpottanut tammikuussa alkaneet lähihoitajan opinnot., jotka ovat todella saaneet mut katumaan joitakin päätöksiä nuoruudessani. Lapsi ei ole yksi niistä valinnoista, muistakaa se!

Blogeja lukeneena, ja myös aikaisemin blogeja kirjoittaneena, on minun sanottava, etten pysty samaistumaan lähes yhdenkään blogiäidin teksteihin. Lapset on puettu kalliisiin merkkivaatteisiin, blogissa on kuvia täydellisistä sisustetuista siisteistä kodeista ja kaikki arjessa on vaan niin ihanaa ja mahtavaa. Mun mielipide niihin on että "paskat", me voidaan kaikki kaunistella arkeamme ja elämäämme nettiin, voidaan kehua meidän omaa muksua maasta taivaisiin netissä, mutta kyllähän me kaikki tiedetään ettei elämä alle kouluikäisen lapsen kanssa ole mitään ihanaa, eikö totta? Sitten niillä on ne täydelliset miehet, jotka on maailman parhaita isejä jotka kokkaa lauantai-aamuna onnellisesti munakasta lasten kanssa kun äiti nukkuu pitkään. Jep, miksi meidän parisuhteessa exän kanssa tälläisiä lauantai-aamuja ei koskaan saatu, vaikka yritimme kaikkemme? 

Joten lupaan teille, lukijat, että tässä blogissa ei ole arkisuodatinta. Tervetuloa seuraamaan meidän kaaottista arkea, koska suoraan sanottuna elämä yksin lapsen kanssa on v*tun rankkaa. Aloitan ensimmäisen arkikuvaelman heti huomenna.

<3 Minna